Nyt ajattelin asentaa vähän samaan tyyliin toimivan latausjärjestelmän, kuin aiemmassa veneessä oli.
Veneessä on tällä hetkellä alkuperäisasenteinen jakodiodi joka toimii niin, että akusto latautuu 0,6-0,7v pienemmällä jännitteellä diodin kynnysjännitteen/ jännitehäviön vuoksi.
Yanmarin laturissa ei ole "sense"- piuhaa, eli latausjännitteen kompensointimahdollisuutta. En myöskään jaksanut alkaa purkamaan laturia ja tekemään sen sisälle tarvittavia muutoksia latausjännitteen nostamiseksi.
Jakodiodi on kuitenkin jo nyt kytketty järkevästi niin, että molemmat akut latautuvat päävirtakytkimen asennosta riippumatta ja pääkytkimellä valitaan kulutettava akusto, sekä sarttaukseen osallistuva akku ja tarpeentullen katkaistaan kaikki virrat veneestä.
Näin rele oli kytkettynä aiemmassakin veneessä.
Halusin kuitenkin poistaa tuon ~0,7v:n jännitehäviön ja muutenkin päivittää latausjärjestelmää aurinkopaneelin lisäksi.
Pimeinä syysöinä, aurinkopaneelin ollessa untenmailla, moottoria käyttäessä akut latautuvat huomattavasti nopeammin ja täyteen asti uuden releen ansiosta.
En alkanut hyötysuhde-eroa laskemaan sen kummemmin, mutta 80A laturista saa puristettua huomattavasti enemmän kapasiteettia irti releen ansiosta, verrattuna diodiin.
Uusi Blue-Sea 7610 rele toimii siis niin, että ensin ladataan ykkösakkua ja sen jälkeen kakkosakkua.
Rele toimii kuitenkin kahteen suuntaan, jolloin parkissa ollessa aurinkopaneeli lataa myös ykkösakkua, mikäli kakkosakku on jo tarpeeksi täynnä.
Rele on mahdollista "ohittaa" käynnistyksen ajaksi niin, että akustot ovat toisista erillään.
Yanmar 4jh2-ute:n 1,4kw- starttimoottori ottaa täydestä akusta virtaa reilu 110A, joten rele kyllä kestää, kun tuota virtaa ei oteta milloinkaan kokonaisuudessaan releen "läpi" startatessa moottoria, jo pelkästään yllämainittujen kytkentöjen vuoksi.
Tärkeämpi seikka starttauksen aikaiselle ohitukselle on veneiden paikoin erittäin herkkä elektroniikka.
Esimerkkitilanteena vaikkapa sellainen, että ajat saareen -> sammutat veneen -> napajännitteet yli 13v -> starttaatkin veneen aikalailla heti uudelleen -> rele vetäneenä -> startattaessa jännite tipahtaa ja rele irrottaa akut toisistaan -> tulee "jännitepiikki" -> elektroniikka ei tykkää.
Mietin pitkään, laitanko Blue-sea 7610, vai 7611 kaksoisakkureleen. 7611:ssa on se optio, että haluttaessa käytetään molempia akkuja niin, että starttiakku erotetaan järjestelmästä vasta starttiakun napajännitteen tippuessa 12,25V:iin.
Olisihan siinä 7611:lla tullut useampi ampeeritunti hupikäyttöön, mutten halunnut alkaa rasittamaan starttiakkua enempää.
Toiseksi, saaresta lähtiessä on starttauskertoja mahdollista tehdä noin 50% enemmän, kun ykkösakku on kokoajan täynnä.
Tämä siis, jos moottoriin tulee joku vikatila ja sitä pitää starttailla useammin/ pidempään, olkoon kyseessä vaikka polttoaineen ilmaustuokio.
Voinhan tuolla yllämainitulla 1/ 1+2 /2 akunvalintakytkimellä kuitenkin kuluttaa kahtakin akkua yhtäaikaa, jos haluan. Releestä riippumatta.
Samalla tuli muuten laiteltua telttapatjat makuutyynyjen alle, kosteuden ja kylmän estämiseksi. En liimannut näitä, että nämäkin voi ottaa pois talvisäilytyksen aikana.
Tarkempia tietoja alla.
![]() |
Wanha jakodiodi, joka lähti latausjärjestelmästä pois. (Asensin tämän 2018 keväällä keulapotkurin akulle) . Keulapotkurin akku oli kytketty rinnan hupipuolen kans ja nyt diodin ansiosta keulapotkurilla on käytännössä ihan oma virtapiiri. Nyt kun virtapiiri on "eristetty" muusta järjestelmästä, voi keulapotkurilla olla minkälainen akku tahansa. Kun keulapotkurin 85ah marineakusta jättää aika, laitan tilalle jonkin tehokkaan starttiakun, ehkä Optima Red-Topin . Tuo Optima on suunniteltu siten, että se antaa paljon tehoa lyhyessä ajassa ja latautuu nopeasti täyteen. Hupipuolen kapasiteetti pienenee, mutta hupipuolen akusto menee vaihtoon ja tilalle tulee paremmat akut. Aurinkopaneeli lataa edelleen myös keulapotkurin akun. Onhan tässä vielä sellainenkin etu, että vaikka akunvalintakytkin olisi 1+2 asennolla ja käyttöakut ihan finaalissa, niin keulapotkurin akku ei enää tyhjene diodin ansiosta. Eli tuolta saa sitten tarvittaessa "starttiavun" pitkillä apuvirtakaapeleilla, jos hölmöilee ja tyhjentää muun akuston kuiviin. Toinen apuvirtakikka on yhdistää diodin navat hauenleualla. Latauskaapelit kestävät just startin ottaman kuorman. |
Hei! Palailin taasen mainioille sivuillesi. Asennan ao. 7610 jakoreleen samoilla periaatteilla kuin sinä (tosin olen tumpelo sähköasioissa;-). Tipautan pois zinksaverin ja jätän alkuperäisen akkuvalitsime. Kytken akkujen plussat releeseen 25 mm2 johdolla- väliin sulakkeet ? (150 A). Asensit johdon myös suoraan larurilta releeseen, miksi?...blue sea ohjeissa ei mainintaa
VastaaPoistaMorjesta. Kiitosta vain näin aluksi! Laturin B+ tulee releen A-nastaan ja A-nastalta B+ jatkuu starttiakulle. Releen B-nastalta B+ menee kulutusakulle. Akunvalintakytkin on kytketty akulta kulutukseen lähtevien piuhojen väliin. Tämä siksi, että jännitehäviö laturin ja akkujen välissä pysyy varmasti 0v:ssa ja ajonaikainen lataus on mahdollisimman tehokasta/ jännitehäviötöntä.
VastaaPoistaNo ni...nyt ymmärsin!
VastaaPoistaJa vielä - Laitoitko sulakkeet releen ja akkujen välille?
VastaaPoistaEn laittanut sulaketta B+ johdon väliin, mihinkään kohtaan. Olen törmännyt harvemmin tuon johdon välissä sulakkeeseen. Joidenkin veneissä olen nähnyt sellaisia kytkentöjä, missä sulake on tuossa välissä.
VastaaPoistaMuistaakseni asennusohjeessa ei ollut piirretty sulakkeita latauspiuhojen väliin.
Akuilta kulutukseen lähtevissä johdoissa on sulakkeet.