Varustelua on vain paljon mukavampi tehdä maissa, entä veden päällä keikkuvassa veneessä...Jos sitä ensvuonna ajelis kuukauden pidempään...
Aikaiseen nostoon oli siis syynsä:
Polttoainetankin puhdistaminen, sekä tankin puhdistamisen jälkeen lähti kaiteet irti, vanhojen liimojen poisto, pintojen karhennus ja rasvanpoisto. Luonnollisesti uusin tiivisteliiman parhaimpaan mahdolliseen+ kaikki kiinnitysruuvit.
Muita laittelukohteita: Työvalojen asentaminen, radioantennin asentaminen, sulakerasian päivittäminen nykyaikaan, merivesi pentteriin, tutkaheijastin, (palamattomasta kankaasta) verhot, akkujen uusiminen, kattoluukun ympärystän uudelleenlistoittaminen ja huulitiivisteen valmistaminen, jos jaksan niin uusin tuulilasien painelistat, ehkä joku plotteri tulee laitettua ja ehkä lämmitin, jne.
4G-reitittimen asennus tulee kevään korvilla kans eteen. Tablettien ja kännyköiden liittymiä ei kannata alkaa vaihtelemaan ja pääsen läppärilläkin tarvittaessa helpommin nettiin. Myöhemmin käytän verkkoa hyväksi niin, että asennan veneeseen valvontakameran liiketunnistimella. Tuosta kamerasta pääsee myös katsomaan reaaliajassa veneen sisälle.
Tutkaheijastimeen kannattaa sijoittaa vähän rahaa, sillä halvimmilla pötkylöillä ei tee käytännössä juurikaan mitään. Tämä on useissa testeissä huomattu. Ostettuna on keskihintainen kapine.
Molemmissa akuissa riitti vielä helposti potku käynnistämään moottori, mutta syväpurkausominaisuudet olivat melkein puolittuneet.
Olin kahden vaiheilla uusinko molemmat akut, vai kytkenkö nämä nykyiset 110ah akut rinnan "yhdeksi akuksi" ja pidänkö näitä kahta akkua pääasiassa starttiakkuina, sekä ostanko 180ah vapaa-ajan akun pelkästään kulutuspuolelle.
Tuolloin kapasiteettia tulisi tuplat enemmän.
Tosin aurinkopaneelin ansiosta viime kesä meni helposti nykyisen akuston koolla ja vajaatehoisilla akuilla.
Molemmissa tapauksissa rahaa palaa kuitenkin yhtä paljon.
Alkuperäiseen P:37,L:36.5,K:24cm akkulaatikkoon ostin loppujenlopuksi Vartan 105ah vapaa-ajan akut, jotka kestää tuplamäärän purkuja normaaliakkuihin nähden.
Tuotekoodi: LFS105 / 811 053 075 B91 2 .
Sijoittamalla tuplamäärän rahaa, sais akut agm:nä. Ajattelin pärjätä noilla Vartoilla.
Aiemmat akut olivat monta vuotta vanhat Exide eg1101 61004 110ah starttiakut, jotka olivat enemmänkin jatkuvaan käyttöön suunnitellut.
Jos tuota venettä sais talven aikana sillain varusteltua, sekä laiteltua, että kelien ja lomapäivien salliessa vois kiertää mielenkiintoisimmilta osin, osittain Perämeren. Perämeren kansallispuisto ja Luleån, sekä Piteån saaristo kiinnostaa myös ja jos aikaa jää, niin Kalix:n joella vois pyörähtää.
Tuon reissun jälkeen seuraavana kesänä vene voisikin olla Keitelejärvellä.
Keiteleen ehtis varmaan kesäloman aikana katsella jollain tavalla läpi ja vene toimisi kesälomakauden ulkopuolella "kesämökkinä".
Lämppäri (Thermo 2500) on toiminut toistaiseksi aina, eikä plotterillekaan ole kauheaa tarvetta. Saa nähdä, tuleeko näitä laitettua.
Mulla on nyt 10"tabletissa Sailmate ja uusi Navionics- Boating HD . Varalla kännyköissä samat ohjelmat ja vara gps:nä Garmin Colorado 300 HXEU800X- pohjolan kartalla. Mielellään ajelen kartalla+kompassilla ja nämä sähköhärvelit ovat olleet varalla.
Ensvuonna on tarkoitus ajella huomattavasti pidemmälle, kuin koskaan aiemmin. Tuon vuoksi nykyaikainen plotteri laadukkaalla pohjanläpianturilla vois olla jees.
Hyvä reittisuunnittelun tuki on myös Eniron karttapohja paperikarttojen lisäksi, jossa on merikartta vapaassa käytössä. Klikkailemalla saa syvyydet ja väylätkin näkyviin.
Kuomun pesu, saumojen uudelleenompelu, sekä kuomun kyllästäminen on talven hommia kans. Kuomukangas ja ikkunat ovat täysin ehjiä, mutta ompeleiden langat ovat ihan lahot 2005-vuosimallin kuomussa.
Eli tulevana talvena käyn "perusasioita" läpi ja jos sitten 2019-talvella alkais panostamaan esteettisiin asioihin ja kävis puuosat+ sisustuksen läpi, mikäli innostusta riittää.
Mielessä on käynyt kaikkien veneen ulkopuoleisten tiikkien hionta ja jättäminen harmaantumaan. Sisäosissa ajattelin hioa kaikki puupinnat lakasta vapaaksi ja lakata sävyttömällä puolikiiltävällä lakalla kaikki uudestaan. Lattian tiikit ajattelin hioa ja lakata 2k täyskiiltävällä lakalla. Olishan tuossa hommaa seuraavalle talvelle 😥
Nyt muuten tuli lunta Oulunseudulla 20.10.17
Targakaaren varustelua, Syys-Lokakuu
Tässä edellisessä projektissa tuli asennettua yläkuvan mukaiset led-sulakerasiat. Ajattelin nykyaikaistaa tältä osin sähköpuoltakin ja asentaa samanlaisen tähänkin veneeseen. Tässä sulakerasiassa led-valo syttyy linjan ollessa oikosulussa/ sulakelangan katkettua. Uuteen sulakerasiaan tulee 35mm2 syöttökaapeli ja lähdöt vastaavasti jäävät alkuperäisiksi, kun näissä riittää mitoitus. Lähtöpuolen piuhat on siis hyvin mitoitettu. Kaikkiin piuhoihin laitoin nykyaikaiset kutisteliimaliittimet. Nämä liitimet antavat "automaattisesti" hyvän vedonpoiston ja kosteudeneston. Sulakerasian liittimiin laitoin sähkönsuoja-aineen jokaiseen kohtaan. Uudessa sulakerasiassa on sekin hyvä puoli, että sulakkeet on numeroitu. Asensin johdot niin, että alkuperäinen sähkökuva numeroineen pitää paikkansa. Lisäksi nyt sulakerasian vieressä lukee, mille kaikelle minkäkin numeroinen sulake on. Siirsin uuden sulakerasian sellaiseen paikkaan, minne on tarpeentullen nopea päästä käsiksi. Uusi sulakerasia on suojassa keulan vaatekomeron nurkassa "seinän toisella puolella" alkuperäiseen nähden. Enää ei tarvitse purkaa mitään, että sulakkeisiin pääsee käsiksi. Max kuorma 100A, max 30A/ linja. Riittää siis todella hyvin tarkoitukseen. |
Sulakerasiassa on myös kunnollinen suoja, kun vanhassa sitä ei ollut. |
Lämmittimen vaihto alkaa ja sisusta menee palasiksi, Marras-Joulukuu
Kuvassa näkyvä polttoainekäyttöinen lämmitin tuli myytyä pois. Ajattelin laittaa edellisen Thermon tilalle Planar 44d:n. Tuleva lämmitin on tehokkaampi ja imee polttoaineen suoraan veneen omasta tankista, sekä tulevassa lämmittimessä on huonetermostaatti. Edellinen lämmitin toimi täysin moitteetta ja oli teholtaan riittävä, mutta haen uudella lämppärillä ennenkaikkea käytön helppoutta. Thermo oli ollut ex-omistajalla todella vähällä käytöllä. Tästä kertoo kuvassa näkyvä yleiskunto ja osin sekin, että lämmittimen tankissa oli ostohetkellä vielä "Esson Blueta", mitä ei ole saanut enää pitkiin aikoihin. Edellinen Thermo-lämmitin oli pultattu ajonaikaisen lämmittimen kanssa yhdeksi paketiksi hytin käyntioven vieressä olevaan vaatekaappiin. Vaatekaapin sisällön revin kokonaan pois äänieristeineen, kun ääni/ lämpöeristeet alkoivat olemaan myös vaihtokunnossa. Tämä veneessä ollut lämmitinpaketti oli kokonaisuudessaan kiinni veneen kylkeen laminoidussa teak-levyssä. Aika ahtaassa paikassa, vaatekaapin perällä. Teak-levy oli revennyt irti veneen kyljestä. Tämä kävi ilmi, vasta purettuani vaatekaapin kokonaan. Laminointi oli tehty ns. pähkinävoilla, mikä ei ole kaikkein pitävin vaihtoehto. Ajattelin, että vois samalla siirtää ajonaikaisen lämmittimen puhallinyksikön tuulilasin alla olevaan kaappiin. Ilmakanavat lyhenisivät ajonaikaisessa lämmittimessä pari metriä, jolloin tämän lämppärin ilmakanavat eivät hukkaisi lämpöä nimeksikään. Toinen vaihtoehto olis jättää tämä nykyiseen paikkaansa ja vetää ilmakanava myös takahyttiin. Silloin molemmilla lämppäreillä lämpenis myös takahytti. Ajonaikaisen lämmittimen kennon puhdistan jokatapauksessa tuohon sopivalla vaahdolla. Vene on tällä hetkellä sisältä kuin ydinsodan jäljiltä. Olen purkanut joka puolelta sisustaa. Sainpa jo kuulla kommenttia, että pitihän tuo arvata: Purat koko veneen talvella. |
"Komero" purettuna ja wanhan lämppärin paikka esillä. Kuvassa näkyy myös irrotettu ajonaikainen lämmitin. Sinisen neliön kohdalla ollut entinen asennuskohta selvästi nähtävillä. Tuohon tulee tilalle rosterinen asennuslevy, johon hitsaan lämmittimen kiinnikkeen. Kirjoitushetkellä 2.1.18 tilattu kaksi Planar 44d:tä. Yksi omaan veneeseen, yksi kaverin veneeseen. |
Planar 44D veneasennuspaketti. |
Tässä hieman lisää asennustarvikkeita. Samaan tilaukseen tuli
pakoputken laitaläpivienti, tankkiotin M8-kierteellä, kaasutiivis pakoäänenvaimennin ja
100mm->90mm supistin ilmakanavistolle, sekä vajaa pari metriä 90mm ilmakanavaa. Pakoputken lämpöeristys jäi hellaprojektista sopivasti yli ja lämppärin mukana tulleen metrin pituisen pakoputken kaveriksi tuli toinen yhtä pitkä pätkä. Äänenvaimentimen tullessa väliin, on pakoputkea joutsenkaulat huomioiden sopivasti... Oikealla alakulmassa 2mm rst levy, johon hitsaan keskellä ylhäällä näkyvän rst-asennuslevyn. Leveämpi kanttaus tulee parrasta vasten. Lämmitettävä ilma tulee ulkoa 90mm putkistolla lämppärille. |
En jaksanut alkaa tekemään tuloilmaventtiiliä, kun sopiva haponkestävä venttiili löytyi Hong-Kongista... Tämä tulee avotilaan penkin sivulle, jolloin sisätiloihin puhallettava ilma tulee halutessa kokonaan "kuomun sisältä" . Kuomussa on neljä ilmanvaihtokohtaa. Eipähän ime ilmoja viereisen veneen pakoputken kohdalta, tai naapuriveneen viemärin tuuletusputken kohdalta... (Venttiilin lähettäjän/ myyjän ottamia kuvia)
Siirsin aurinkopaneelin (sininen palikka) lataussäätimen samalla ja tuohon avonaiseen kohtaan teen tiikistä saranoidun luukun. Kaikki menee siis piiloon. Kaikissa kolmessa hytissä on 90mm tuloilmaventtiili ja kaikkien hyttien venttiileiden ilmavirtausta pystyy säätämään erikseen. Lämmitimen lähdössä on 100->90mm supistin ja 20cm pätkä 90mm letkua, sitten onkin jo vastassa 90mm y-haara, joten hirveää ahdistusta/ ylikuumenemista ei pääse syntymään. Ajattelin asentaa yhden palovarottimen lisää ja sijoitan sen komeron yläpuolelle. Lämmittimestä ei kuulu juurikaan ääntä, kun se on päällä.
|
Venekuomun pesu, Tammikuu
Aiempi kuomunpesu näytti onnistuvan hyvin, niin tein saman kaavan mukaan uuden pesun Tammikuun hujakoilla.
Pikkuvinkkinä sanottakoon, että kyllästäminen kannattaa tehdä autotallissa, tai lämpimänä kesäpäivänä ulkona.
Tein kyllästyksen pesuhuoneessa ja kyllästysaineen haju lähti vasta reilun viikon päästä pois, vaikka kuinka siivosi. 😀
Kyllästeainetta meni reilut 1½ pulloa, kun kastelin kankaan ulkopuolelta läpimäräksi.
Kuomun kaikki saumat on uudelleenommeltu turpoavalla kuomulangalla.
Tabletille/ plotterille teak-teline, Helmikuu
Pitihän se jotain pientä värkkäillä Helmikuussakin. Kasa muotoonleikattua tiikkiä... On jos jonkinlaista viistettä, mitkä eivät tässä näy... Reunanauhat puuttuvat vielä kuvasta... |
Palikat yhteen, reunanauhaa paikalleen ja epoksia vielä joka liitoskohtaan rima/ ruuviliitoksen lisäksi... |
Veneen puiseen/ kulmikkaaseen sisustukseen sopinee tällainen tablettiteline paremmin, entä muovinen hilavitkutin... 10,1" tabletti mahtuu hyvin ja kymppituumaisen plotterin upottaminenkaan tähän ei ole poissuljettua. |
Mikään mittari ei peittynyt, joka oli yksi päälimmäisistä tarkoituksista. Jätin hieman pelivaraa tabletin molemmille sivuille, että tuohon sopii varmasti mikä vain 10" tabletti, tai plotteri. Allaoleva luukku mahtuu aukeamaan tarpeeksi. Tämä "plotteriratkaisu" oikeastaan siksikin, kun nuo langattomat kaikuanturit näyttää tekevän tuloaan... Ikkunaan on kiinnitetty Garminin käsi-gps:n teline, joka on tarkoituksena pitää myös päällä vähän vieraammilla vesillä. Asiasta seitsemänteen: Kompassi ei ota häiriöitä mittareista, jne. Testasin sen, ennenkuin siirsin kompassin pysyvästi tuohon. Aiempi paikka oli katossa ja pari kertaa löin pääni kohtuu mukavasti kompassiin, niin siitäpä se ajatus sitten lähti...... |
Kattoverhoilun paneeleja uusiksi, Maaliskuu
Kattoluukun listoittamisen ja sähköjen läpikäynnin yhteydessä otin kattoverhoilun irti. |
Onneksi muut paneelit eivät olleet mustuneet. Nahka kiertää paneelien ympäri, niin muut paneelit olivat säästyneet ehjinä. Varmuuten maksimoimiseksi tein tuon paneelin sitten vesivanerista... |
Verhot uusiksi, Huhtikuu
Olihan muuten lujassa löytää kaksipuoleisella kuviolla olevaa verhokangasta, jolla on kuvassa näkyvä sävyero ja leveyttä 280cm. No etsintä palkittiin ja verhotkin alkoivat muodostumaan. Vaalea puoli ulospäin ja tummapuoli sisälle. |
Kattoluukun listat uusiksi ja kumitiivisteen teko, Huhtikuu
Taiteltu hieman rosteria... |
Taimmainen kulmalista. Jiirit sahaamatta ja tiiviste hätäisesti paineltu paikalleen. Taustalla mittaillaan verhoja... |
Revitty muoviset kulmalistat pois... |
Kattoluukun ja katon välissä oli alunperin kapea teak-lista ja sen päällä tiivistesuikale. |
Lista tiivisteineen kiinni. Kattorakennekin jäykistyi listan ansiosta huomattavasti. Samalla lähti Wallaksen keittolieden laitaläpivienti irti. Kesällähän liesi vaihtui uuteen ja tuo läpivienti jäi paikalleen, odottamaan talven remontteja. Tuossa asennuksessa näkyy ajatus katkenneen, kun tuon pitäisi olla 180° eri asennossa. Putken kondenssivesireikä sojotti siis suoraan ylös ja muutenkin pakoputkelle on hyvä saada "joutsenkaula" (Läpivienti kuvassa vasemmalla alhaalla) Tilalle tuli Planarin jäähdytetty laitaläpivienti, "nokka" ylöspäin... |
Teak-listojen tilalle tulee joskus samasta rosterista listoitus. Tein harjatun pinnan noihin rosterilistoihin, niin ei kiillä liikaa... |
Akselitiivisteen rasvaus (Black-Jack tiiviste), Huhtikuu
Tässä yksinkertainen työkalu rasvan puristamiseksi Volvo-Pentan Black-Jack tiivisteen sisälle, kahden huulitiivisteen väliin. Pilliin piirretty tussilla viiva 15mm päähän. Purkista saa puristettua vaseliinin suoraan pillin sisälle, jota laitan noin 30mm pituudelta. |
Pilli työnnetty 15mm tiivisteen sisään ja painamalla sormea akselia vasten, sekä liu-uttamalla sormea tiivistettä kohti menee rasva oikeaan osoitteeseen helposti. Valmistajan suositus on rasvata joka 200h/ 1v-välein. Rasvan määrä 1cu/cm, joka rasvauskerralla. |
Ikkunoiden painelistat uusiksi, Huhti-Toukokuu
Keskimmäinen tuulilasi irrotettu. Työkaluna irrotusvaiheessa helpotti älyttömän paljon nyloninen pölykapselityökalu... Pesin kaikki pölyt ja tein rasvanpoistonkin laidoille. |
Seinämävahvuus on 6mm + 2mm päällyste, ikkunat ovat 5mm vahvat. |
Tiivisteprofiili. Kello 5:n kohdalla nauhaura, johon kiilalista painetaan viimeisenä. |
Tarvittavia työkaluja+ tarvikkeita. |
Valmista! Seuraavalle päivälle jää tiivisteiden sivujen hiulaaminen suoraan, helppo homma. Jätin yön yli nuo listat noin, että nurkat löytävät parhaiten oikean paikkansa ja ettei painelistojen mutkat mene rutulle yön aikana... |
Tee-se-itse ankkuriketjukotelo, Toukokuu
Raakile... |
Hiottu, kiillotettu ja pultattu kiinni. |
Valmista! Ankkuriketjuna on painavaa 16mm kettinkiä. Sakkeleissa kova kierreliima, joka päästää pultit vasta kuumentamalla auki. En laittanut joustinta peräankkurille. Ketjua on ~1.5m. Keula-ankkurilla on 2x määrä ketjua, sekä joustin ja joustimella varmistinketju. Samaan tuubiin on tarkoitus pudottaa poijuhaka koukkupuoli ylöspäin. |
Vene satamassa, 6.5.2018
Onnistuu se ilman nosturiakin, heh. |
Kirjoittaja puikoissa. En alkanut käyttämään nosturia, kun koneella vetäen kävi nopeammin... |
Tuossapa muuten kaikki SPV:n jäsenseurojen lippuerikoismerkit. |
Katsastajan viiri oli tupsahtanut postilaatikkoon. |